Metsästäjän muistilista – vinkkejä harrastuksen aloittamiseen

hunters-checklistEtsitkö itsellesi luonnonläheistä harrastusta? Onko luonto sinulle tuttu ympäristö? Metsästys voi hyvinkin olla uusi harrastuksesi. Tässä artikkelissa kerromme metsästyksestä ja annamme vinkkejä, miten pääset harrastuksessa alkuun.

Mitä metsästys on?

Metsästyksellä tarkoitetaan vapaana elävien eläinten pyydystämistä. Monet metsästävät voidakseen nauttia riistalihasta, mutta osalle metsästys on vain ajanviete siinä missä muutkin harrastukset. Suomessa metsästetyimpiä eläimiä ovat esimerkiksi sinisorsa, teeri, metsäjänis ja hirvi. Metsästys on verrattain suosittu harrastus, sillä sen parissa viihtyy noin 300 000 suomalaista.

Monia eläimiä saa metsästää vain tiettyyn aikaan vuodesta, ja muulloin ne ovat rauhoitettuja. Esimerkiksi sorsastuskausi alkaa elokuussa ja päättyy vuoden loppuun. Hirviä puolestaan saa metsästää syyskuun viimeisestä lauantaista vuoden loppuun saakka. Hirvien metsästäminen edellyttää lisäksi erityistä kaatolupaa, joka haetaan riistanhoitopiiriltä.

Metsästyksen luvat ja tutkinnot

Metsästys edellyttää metsästäjätutkinnon suorittamista. Tutkinnon voi suorittaa maksullisella kokeella, joka koostuu metsästykseen liittyvistä monivalintakysymyksistä. Koe ei ole helppo, joten siihen kannattaa valmistautua huolella. Valmistautuminen onnistuu joko opiskelemalla itsenäisesti tai osallistumalla muutaman päivän pituiselle metsästäjäkurssille. Tutkinnon suoritettuasi saat metsästyskortin, mutta sekään ei vielä riitä metsästysharrastuksen aloittamiseen. Tarvitset nimittäin metsästykseen myös maanomistajan luvan, eli metsästysluvan.

Jotta voisit oikeasti käytännössä myös pyydystää saaliin, tarvitset metsästysaseen ja luvan aseen hallussapitoon. Lupahakemuksessa on kerrottava mahdollisesti aiemmasta metsästyskokemuksesta sekä siitä, missä ja millä aseella metsästystä aiotaan harjoittaa. Tyypillisesti metsästysharrastuksen aloittaja hakee ensimmäiseksi lupaa pienriistan pyyntiin soveltuvaan haulikkoon.

Metsästäjän varusteet

Metsästysvarusteisiin saa upotettua valtavan summan rahaa, joten hankintojen tarpeellisuutta miettiess kannattaa pitää tunteet kurissa. Tärkeimpiä metsästäjän varusteita ovat aseet ja asetarvikkeet, puukko ja metsästykseen soveltuvat kengät. Aseluvan hakeminen on melko monimutkainen prosessi, joten metsästäjä ei varmaankaan halua olla lupaansa joka vuosi päivittämässä. Kunnon metsästysaseeseen kannattaa siis panostaa. Alan liikkeet, metsästysseurat ja kokeneemmat metsästäjät voivat auttaa sopivan aseen valinnassa.

Metsästyksessä käytetään yleensä koiria, jotka auttavat pyydystettävien eläinten jäljittämisessä ja kiinni saamisessa. Hyvin monet koirarodut sopivat metsästykseen. Metsästykseen sopivat rodut jaetaan niiden käyttöominaisuuksien perusteella ajaviin, noutaviin, karkottaviin, pysäyttäviin, seisoviin ja haukkuviin lintukoiriin sekä luolakoiriin. Koirille järjestetään rodunmukaisia käyttökokeita, jossa niiden soveltuvuus metsästykseen testataan.